-Hei pikkuinen, sanoin lempeästi, ei sinun minua tarvitse pelätä. Mutta kaikesta huolimatta Ciksu pelkäsi.
kaadoin papanoita sen kuppiin ja vaihdoin raikkaan veden sen kuppiin. Ciksu oli ollut minulla nyt viikon. Eikä se vieläkään uskaltanut tulla luokseni. Olin löytänyt sen vanhalta kaatopaikalta, jossa se oli värjötellyt yksin kaiken jätteen keskellä. Olin houkutellut sen luokseni makkaran paloilla. Se oli ollut niin laiha. Nyt se sentään oli jo tukevoitunut. Istahdinsohvalle lukemaan. Kennelin hommat oli hoidettu: Huoneet siivottu, käytävät lakaistu, koirat olivat päässeet joka päiväiselle tarha käynnilleen, ne olivat saaneet ruokaa ja puhdasta vettä, jotkut oli käytetty lääkärissä ja hoitajattomien kanssa leikitty. Ciksukin oli ollut mukana, mutta se oli käpertynyt arkana nurkkaan. Muutama koira oli yrittänyt tehdä siihen tuttavuuttua, mutta vain 2 koiraa oli päässyt tarpeeksi lähelle. Ne olivat katselleet hölmistyneenä ja käännelleet päätään, kunnes Ciksu oli vaimeasti vinkaissut vastauksensa. Koirat olivat hetken sen jälkeen haistelleet toisiaan.

Pohdin olisiko mahdollista päästää Ciksu muiden koirien kanssa samaan tarhaan, mutta tuskin. Se vain tulisi paniikkiin. Olin ripustanut ison joulu kalenterin aulaan josta kaikki hoitajat saisivat hakea omansa oikeina päivinä. Huomenna tulisi ruoka kuljetus ja vähän sen jälkeen uusia leluja ja tarvikkeita. Pudjetista pitää pitää kiinni päätiun. Tällä kertaa ei liikaa. Viime kerralla Olin ottanut muutaman ruoka laatikollisen liikaa. Jopa se oli riittänyt noin 60€ ylitykseen. Rahaa oli kohtuullisesti, mutta ei tuhlattavaksi turhiin ostoksiin. Lämmitys, sähkö ja vesilaskut oli maksettava kaiken sen lisäksi. Kuulin onnellista tuhinaa ja tunsin jotain lämmintä jalkaani vasten. Käänsin päätäni. Ciksu uinui onnellisena jalkaani vasten koiran untaan. En raaskinut liikkua etten herättäisi sitä. jatkoin lukemista iloisena. Nämä tämmöiset palkitsivat kaiken raadannan ja muun työn.